Aiforsite logo for testing dark background

Mikä ihmeen tuottavuusinsinööri?

Miksi tuottavuusinsinööri rakennusalalle?

Rakennusalan tuottavuusinsinööri on tulevaisuuden ammatti, joten koen tekeväni pioneerityötä. Autan rakennusprojektin osapuolia seuraamaan yhteistä tekemistä analyyttisesti tekemällä tuottavuuden sudenkuopat näkyviksi. Näin epäkohtiin ehditään puuttua ajoissa.

Nykypäivänä rakennushankkeiden aikataulut ovat tiukkoja, kiire työmailla arkipäivää, urakoitsijat operoivat pienillä katteilla ja alan tuottavuus on tutkitusti alhainen. Projektista toiseen urakoitsijat taistelevat samojen haasteiden kanssa: pysyä aikataulussa, pitää kustannukset kurissa ja tehdä työt sovitun laatutason mukaisesti. 

Tuottavuusinsinöörin ensisijainen tehtävä on auttaa työmaata pysymään aikataulussa. Tässä ei ole kyse yhdestä urakoitsijasta vaan koko työmaasta. Kaikkien on oltava oikeaan aikaan oikealla hetkellä tekemässä omaa hommaansa. Sitä kautta tuottavuus paranee. 

Mitä kuuluu tuottavuusinsinöörin arkeen?

Valmistavassa teollisuudessa tuottavuuden parantaminen tehostamalla tuotantoprosesseja ja poistamalla hukkaa on ollut arkea jo kauan. Rakennusalalla tilanne on toinen, vaikka esimerkiksi lean-ajattelu ja tahtituotanto ovat yleistymässä. Tuottavuusinsinöörinä olen osa muutosta, joka tähtää valmistavan teollisuuden parhaiden oppien soveltamiseen rakennusalalla. 

Työssäni yhdistyvät etsivän, analyytikon ja konsultin tehtävät. Käytännössä seuraan projektin etenemistä verrattuna aikatauluun ja havaitessani poikkeamia, etsin syyt niiden taustalla. Lisäksi muodostan ratkaisuehdotukset, joiden avulla poikkeamien aiheuttama hukka voidaan poistaa. Esittelen ratkaisuehdotukset myös urakoitsijoille ja seuraan niiden täytäntöönpanoa, joten työni on muutakin kuin taustavaikuttamista ja konsultin käsien heiluttelua.

Millä välineillä tuottavuusinsinööri työskentelee?

Seuraan rakennushankkeen etenemistä etänä työmaakameroiden, 360° kamerakuvausten (jotka suoritetaan sovitulla aikataululla) ja paikkatietojärjestelmän avulla. Nämä ovat kaikki osa Aiforsiten ratkaisua. Lisäksi minulla on pääsy pääurakoitsijan aikataulu- ja logistiikkajärjestelmiin sekä uusimmat suunnitelmat sisältävään projektipankkiin.

Hukan poistamisen kannalta paikkatietojärjestelmä on erityisen tärkeä. Sen avulla seuraan, ovatko henkilöresurssit olleet siellä, missä heidän suunnitelmien mukaan pitäisi olla. Jos resursseja on ollut muualla kuin missä pitäisi tai jos työpisteeltä on poistuttu usein, selvitän syyn kameroiden avulla.  

Miten paikkatietojärjestelmä toimii?

Paikkatietodatan avulla voimme nähdä koko työmaan ja eri työalueiden etenemisen entistä paremmin. Koko homman päätavoite on varmistaa, että työt eri työalueilla valmistuvat suunnitellun aikataulun mukaisesti. 

Toimitamme yhteistyön alussa urakoitsijoille ”tägit” eli seurantalaitteet, jotka välittävät sijantitietonsa paikkatietojärjestelmään. Tyypillisesti työntekijät kiinnittävät tägit tarralla tai nippusiteellä kypäriinsä. 

Sana ”seurantatägi” saa monien karvat pystyyn, ja siksi haluan korostaa, ettei niitä käytetä yksittäisten henkilöiden valvomiseen. Se ei ole tarkoituksenmukaista eikä olisi edes mahdollista, sillä tägeihin ei kirjata henkilötietoja, eivätkä tägien kantajat ole meidän tiedossamme. Seuraamme tägejä sarjanumeron perusteella, jonka vastinparina järjestelmässämme toimii ammattinimike (esim. kirvesmies) tehtävän etenemisen seuraamiseksi. 

Miten tuottavuusinsinööri osallistuu hukan poistamiseen käytännössä?

Hukan poistamista on helpoin avata esimerkin kautta: Eräällä työmaalla havaitsimme paikkatietojärjestelmästä, että putkiasentajat vierailivat jatkuvasti kellarissa, joka aiheutti keskeytyksiä työhön. Kameroista näimme, että kellariin oli sijoitettu heidän varastointi- ja työstöpisteensä, jossa he katkoivat putkia sopivan mittaisiksi. 

Kaikki ylimääräinen työ ja tavaroiden siirtely on hukkaa, joten ehdotimme, että putkien työstöpiste siirrettäisiin lähemmäs tai että putket tilattaisiin valmiiksi oikeissa mitoissa. Näillä toimenpiteillä yhtäjaksoinen työskentely lisääntyi ja tavaroiden ylimääräinen siirtely väheni. 

Kenelle tuottavuusinsinööri raportoi?

Raportoin työmaanjohdolle. Osallistun aktiivisesti työmaakokouksiin, joista viikoittain olen mukana hankkeen päätoteuttajan viikkopalaverissa sekä urakoitsijapalaverissa, jossa on paikalla myös aliurakoitsijoiden työnjohto. 

Viikkopalaverissa käymme läpi edellisen viikon tuottavuuteen liittyvät havainnot ja poikkeamat yhdessä päätoteuttajan kanssa. Esittelen myös toimenpide-ehdotukset tuottavuuden parantamiseksi.

Urakoitsijapalaverissa keskustelemme tehdyistä havainnoista urakoitsijoiden työnjohdon kanssa ja kerromme heille kehitysehdotukset työskentelyn tehostamiseksi.

Kenelle tuottavuusinsinöörin työ sopii?

Tärkein kriteeri tuottavuuden parantajalle on halu olla osa rakennusalan kehitystä. Käytännössä työssä menestymiseen vaaditaan rakennusmestarin tai -insinöörin koulutusta ja riittävää työkokemusta, jotta esimerkiksi aikataulujen lukeminen ja poikkeamien tunnistaminen eivät tuota haasteita. 

Taustasta riippuen sanoisin, että osaava henkilö oppii tekemään tuottavuusinsinöörin työt itsenäisesti muutamassa kuukaudessa. 

Blogin kirjoittaja on Lari Perttula, Aiforsiten tuottavuusinsinööri

Jaa sosiaalisessa mediassa.