Aiforsite logo for testing dark background

Haahtela – helppoa työmaan seurantaa ja dokumentointia myös etänä

Aiforsite tekee työmaan etenemisen seurannasta ja dokumentoinnista helppoa

Projektet Isabella on uudisrakennushanke, jossa Jätkäsaareen rakennetaan kolme uutta kerrostaloa. Aiforsiten avulla työmaan etenemistä on voitu seurata helposti ja vaivattomasti – myös täysin etänä. Dokumentointi ja kuvamateriaalin kerääminen on nyt huomattavasti helpompaa, kun kaikki tarvittava on kerätty yhden palvelun piiriin.

Haahtelalla työskentelevä Anni Keskisimonen toimii Projektet Isabellassa työmaainsinöörinä.

– Kerrostalot rakennetaan aivan satama-altaan viereen. Haahtela toimii tässä hankkeessa projektinjohtoyrityksenä, Keskisimonen kertoo.

– Projektinjohtoyrityksenä seuraamme työmaiden aikataulullista, laadullista ja kustannuksellista etenemistä. Edustamme projektissa tilaajaa, hän jatkaa.

Työmaan tilannetta voidaan seurata etäyhteyksin

Tällä hetkellä rakennusala digitalisoituu koko ajan enemmän ja enemmän. Yhä useammat toimijat ottavat käyttöönsä erilaisia digitaalisia palveluita, joiden avulla voidaan seurata esimerkiksi aikataulua ja kustannuksia. Samalla monet tällaiset palvelut tarjoavat uusia mahdollisuuksia esimerkiksi dokumentointiin. Niin myös Aiforsite.

– Aiforsite on monissa asioissa edelläkävijä. Jos minä olen esimerkiksi joutunut työskentelemään kotoa käsin, niin pääsen seuraamaan työmaan kulkua reaaliajassa työmaakameran avulla. Järjestelmää on ollut todella helppo käyttää myös puhelimella, Keskisimonen toteaa.

case haahtela 1 1200px

Visuaalinen dokumentointi auttaa havainnollistamisessa

Aiforsiten kautta Haahtela on voinut tilata myös esimerkiksi TR-mittausta ja muita vastaavia palveluita. Palvelu on ollut Keskisimosen mukaan hyvin joustavaa. Kun hän ei itse ole työmaalle päässyt, on tarvittava kuvamateriaali toimitettu Aiforsiten kautta.

– Ne tavat, joilla työmaata on kuvattu, ovat tehostaneet esimerkiksi aluesuunnittelua ja alueen hallintaa kokonaisuutena. Pystymme suoraan toimistosta käsin näkemään, missä on esimerkiksi raivattavaa ja missä tehdään parhaillaan muutoksia. Pystymme sen avulla havainnollistamaan urakoitsijoille ja muille hankkeeseen osallistuville tahoille tarvittavia asioita työmaahan, sen tilanteeseen ja työn kulkuun liittyen, Keskisimonen kiittelee.

Keskisimonen on valmis suosittelemaan Aiforsitea myös muille rakennuttajille ja rakennusalan toimijoille.

”Aiforsite on vähemmän digitalisoituneelle työmaalle helppo lähestymistapa. Esimerkiksi kovinkaan moni ei työmaalla usein osaa itse lennättää dronea tai käyttää muita Aiforsiten tarjoamia työkaluja. Nyt ne kaikki on tuotu saman palvelun alle.” Keskisimonen summaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa.